Jyväskyläläisen uintiyhteisön merkkihenkilö on poissa

05.10.2021

Surullisin mielin joudumme kertomaan, että seuramme sekä koko
jyväskyläläisen vesiurheiluperheen yksi tärkeimmistä jäsenistä
Einari Kirjavainen on kuollut 79 vuoden iässä.

Einari tuli tunnetuksi saavutuksistaan erityisesti masters-uimarina.
Työuransa palomiehenä tehnyt Eikka, saavutti myös menestystä
palomiesten sekä poliisien ja palomiesten mestaruuskilpailuissa niin
kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Eikka aloitti kilpailemisen
kohtalaisen myöhäisellä iällä 17 -vuotiaana mutta lopulta
kilpauralle tuli mittaa yli 50 vuotta. Miehen mitalikokoelmalla pystyi
helposti sisustamaan kokonaisen talon. Omalla esimerkillään Eikka
myös madalsi monen kynnystä aloittaa vesiliikunnan harrastaminen
ikään ja taitotasoon katsomatta.

Jyväskyläläinen seuraväki muistaa Eikan myös aktiivisesta
osallistumisestaan kaikkeen yhteiseen tekemiseen aina kisatoimitsijan
tehtävistä rallitalkoisiin. Jäsenistön uintivuorolla kokoontui
vuosikausia Eikan hyppykoulu, jossa hän opetti lapsia sukeltamaan pää
edellä veteen. Eikka lainasi autoaan, jotta nuoret pääsivät
kilpailuihin. Einarin nimi on myös seuramme seuraleijona palkinnon
saajien meritoituneessa joukossa, seuraleijona palkinnon Einari sai
vuonna 2016.

Eikkaa ei tarvinnut pyydellä mukaan, vaan hän ilmaantui itse paikalle
ja tarttui kyselemättä toimeen. Meistä jokainen sai tuntea Eikan
hyväntahtoisen huumorin, hänen naljaillessaan altaalla, milloin
räkänokille ja milloin koukkupolville.

Seuratoiminnan ammattimaistuessa, Eikan iloinen ja elämänmyönteinen
läsnäolo muistutti meitä siitä, mitä todellinen seuratyö ja
seurayhteisö parhaimmillaan ovat. Kaikki ovat tervetulleita mukaan ja
jokaisen panos on tärkeä. Yhdessä saavutamme enemmän.

Loukkaantumiset ja erilaiset vaivat pitivät Eikan poissa kisa-altailta
viimeiset vuodet. Kuitenkin vielä viime viikolla hän oli kertonut
saaneensa vastoinkäymisistä tarpeekseen ja päättänyt osallistua
Masters-kilpailuihin M80 sarjassa. Ihan vain kilpakumppaneiden kiusaksi,
kuinkas muutenkaan.

Jäämme kaipaamaan Eikkaa ja otamme lämpimästi osaa omaisten suruun.

Tulemme kunnioittamaan Einari Kirjavaisen muistoa hiljaisella hetkellä
Jyväskylän GP-kilpailuiden yhteydessä.


11.10.2021Tekniikkaklinikka ja syysloman leiri
07.10.2021Martta valittu Kazanin lyhyen radan EM-kilpailuihin 2.-7.11.
05.10.2021Lokakuun kuukausitiedote
05.10.2021Jyväskyläläisen uintiyhteisön merkkihenkilö on poissa
29.09.2021Yläkoululeiritys 15.-18.11.2021
21.09.2021Swimmingin ja Plaanin yhteinen syystapahtuma 9.10.
10.09.2021Martta Ruuska ja Teemu Vuorela valittu uinnin B-maajoukkueseen!
06.09.2021Minileiri 10.-12.9.2021 Startille ja Vesikiitäjille
03.09.2021Syyskuun kuukausitiedote
25.08.2021Kilpauimareiden leiri Piispalassa 14.-17.10.2021

Siirry arkistoon »