Jyväskylän Aallon kilpauintivalmentajatMikko Kaidesoja mikko.kaidesoja(at)saunalahti.fi
Noora Kuparinen Apuvalmentaja Kolmosaalto Uimaliitto taso 1 Mun nimi on Noora ja valmennan Vaahtopäät-ryhmää, sekä olen apukoutsina Kolmosaalto-ryhmässä. Uinnissa kilparyhmissä tuli oltua n. 8 vuotta lopetettuani kesällä 2021. Sen jälkeen aloitin valmentamisen ja nyt valmennan toista vuotta. Uimakouluja olen ohjannut n. 2 vuotta. Valmentajana sanoisin olevani rento, mutta vaadin tekemistä ja keskittymistä treeneissä. Treeneissä täytyy olla hauskaa tekemisen keskellä 🙂. Olen suorittanut uinnin TASO 1-koulutuksen. Aada Tourunen Vastuuvalmentajana: Nelosaalto ja Laineet
Olen uinut itse kilpaa n. 9 vuotta, uinnin lopetettua siirryin valmentamaan. Olen valmentanut nyt 4 vuotta ja uimakouluja on tullut ohjailua 7 vuotta. Uimareita olen ohjannut/valmentanut 5-vuotiaista 15-vuotiaisiin.
Minulla on Uimaliiton taso 1 koulutus. Lisäksi olen käynyt muutamia psyykkisen valmennuksen kursseja.
Kuvailisin itseäni valmentajaksi, jolla on iloinen ja positiivinen asenne, mutta vaatii kuitenkin uimareilta yhteisten sääntöjen noudattamista ja tekemistä treeneissä. Minulle on tärkeää, että jokaista uimaria kohdellaan tasapuolisesti ja huomioidaan heidät myös yksilöinä. Valmentajana haluan luoda luotettavan ja turvallisen treeniympäristön, sekä tuoda hyvää meininkiä treenien keskelle <3.
Hallin ulkopuolella vietän aikaa musiikin ja urheilun parissa. Nautin kahvitteluista yksin, kavereiden ja perheen kanssa :).
Fun fact: Sanon välillä outoja tai erikoisia sanalyhenteitä XD
Sara Virtanen Vastuuvalmentaja: Nelosaalto
Hei! Olen Sara, yksi Nelosaalto-ryhmän valmentajista. Valmentajana olen ratkaisukeskeinen ja pitkäjänteinen, kannustava ja lämmin.
Tavoitteenani on, että valmennuksemme alla urheilijat saavat elinikäisiä ystäviä sekä halun liikkua myös uintiaikojen jälkeen.
Koulutuksista olen käynyt Lasten ja nuorten valmentajakoulutuksen sekä Vesi- ja Tekniikkaralli -ohjaajakoulutuksen. Valmistuin ylioppilaaksi urheiluluokalta.
Siirryin kilpauinnista valmennuspuolelle vuonna 2019. Uimakoulupuolella olen ohjannut lapsia ja aikuisia vuodesta 2017 alkaen.
Arkeani ilahduttaa jackrussellinterrierini, Teo, joka pitää päivät ulkoilun ja koiraharrastelun täyteisinä. Eläinten parissa touhuamista on tarkoituksena vain lisätä, sillä unelmani olisi päästä opiskelemaan eläinlääketiedettä.
Altaalla minut tunnistaa ylänutturasta ja pinkeistä sandaaleista.
Anna Kajosmäki Vastuuvalmentaja: Laineet Apuvalmentaja: Vaahtopäät Uimaliitto taso 1 Olen Anna Kajosmäki, 18-vuotias opiskelija. Mulla on omaa kilpauintitaustaa yli 7 vuotta, joten laji on lähellä myös omaa sydäntä. Aloitin kilpauintivalmentajana syksyllä 2021 sen jälkeen, kun lopetin itse uinnin. Olen tällä kaudella Laineiden vastuuvalmentajana ja sen lisäksi apuvalkkuna Vaahtopäissä. Valmentamisen lisäksi ohjaan myös uimakouluja. Olen käynyt kilpauintivalmentajien taso 1 koulutuksen viime keväänä ja sen lisäksi muutamia uimakoulujen ohjaajakoulutuksia. Valmentajana pyrin huomioimaan jokaisen uimarin yksilönä sekä myös koko ryhmän. Tärkeintä on se, että treeneissä on aina hauskaa ja niistä jää hyvä fiilis jälkeenpäin
Johannes Jukola Olen Johannes, ja toimin seurassa Pisaroiden ja harrasteryhmien valmentajana. Valmentajana olen huumorintajuinen, kannustava ja helposti lähestyttävä. Jos uimarilla on hauskaa myös itse valmentajalla on hauskaa.
Kokemus ja koulutus: Olen valmentanut uinnin parissa 2 vuotta, olen käynyt lasten ja nuorten ohjaaja sekä valmentaja koulutuksen Keski-suomen liikunnan kautta joka vastaa Uimaliiton taso 1 koulutusta. Olen valmentanut uimakouluissa, harrasteryhmissä ja kilpauinnin puolella pääsääntöisesti tekniikkapainotteisia ryhmiä.
Valmennusfilosofia:
Valmennuksessani yritän opettaa uimareita itse pohtimaan omaa uintiaan. Tärkeintä on että uimari yritetää treeneissä ja kisasuorituksessaan parhaansa. Tärkeä osa ilmapiiriä on myös koko ryhmän ryhmäyttäminen, kaikilla kuuluu olla hauskaa ja turvallinen olo treeneissä.
Jotain hauskaa/persoonallista minusta:
Uimahallin ulkopuolella aikani menee ensihoitajan opinnoissa tai palokunta toiminnassa. Kumiankka sukat nostaa suorituksen tasoa vähintään 200%.
Mikko Alpola
Olen Mikko Alpola ja valmennan Kakkosaalto/X-ryhmää ja Ykkösaaltoa. Lisäksi autan parhaani mukaan muiden ryhmien valmentajia arjessa. Olen valmentajana hyvin kiinnostunut kilpauinnista ja sen opetuksista elämän muillekin osa-alueille.
Kokemus ja koulutus: Koulutukseltani olen Liikuntatieteiden maisteri Valmennus- ja testausopin puolelta. Olen valmentanut noin 14 vuotta, uimareita ollut matkan varrella Rollo-ikäisistä aikuisiin. Lisäksi olen toiminut myös Uimaliiton Taso 1 kouluttajana sekä Rollojoukkue- ja Alueleirivalmentajana.
Valmennusfilosofia: Pohdin valmennusfilosofiaani jatkuvasti. Tätä hommaa voi tehdä hyvällä tasolla niin monella eri tavalla, että tuntuisi epärehelliseltä lukkiutua liian tiukasti tiettyyn suuntaukseen. Jonkinlaisina kulmakivinä toimivat harjoittelun selkeys ja spesifisyys, eli uimarin pitäisi olla helppoa nähdä treenistä, miten se liittyy kilpailusuoritukseen. Yksilöllisyyteen palaan myös jatkuvasti, jokaisen vahvuuksia pitää saada käyttöön ja harjoittelun on vastattava jollain tavalla uimarin omia tavoitteita.
Jotain hauskaa/persoonallista minusta: Minun on päästävä vähintään kerran vuodessa Lappiin tai pohjoisemmaksi. En osaa selittää sitä oikein muuten kuin että sieluni näyttää tarvitsevan sitä.
Helmi Tossavainen
Olen Helmi Tossavainen ja toimin Hyökyaaltojen vastuuvalmentajana.
Olen toiminut valmentajana kuusi vuotta ja sinä aikana valmentanut ryhmiä sekä Rollo- että IKM-tasolla. Aloitin valmentamisen vuonna 2018 kotikaupungissani Espoossa ja sieltä olen opiskelun perässä muuttanut Jyväskylään syksyllä 2023.
Mielestäni valmennuksessa on tärkeintä, että nuorille urheilijoille tarjotaan kannustava ja turvallinen ympäristö kehittyä. Pyrin valmennuksessani huomioimaan jokaisen yksilölliset ominaisuudet ja tukemaan jokaisen urheilijan kehitystä heidän urheilupolkunsa varrella.
Lisäksi pyrin tuomaan ryhmääni hyvää tekemisen meininkiä ja ympäristön, jossa on lupa myös epäonnistua.
Espoossa käymieni seuran sisäisten koulutusten lisäksi minulta löytyy Uimaliiton I- ja II-tason valmentajakoulutukset.
Opiskelen nyt toista vuotta kasvatustieteitä ja arki meneekin pitkälti koulun ja ainejärjestöpöhinän parissa. Onneksi viikkoon saan vielä mahdutettua omaakin urheilua kuntosalilla ja lenkkipoluilla!
Onni Eronen
Olen Onni, ja toimin seurassa Junnu-X:n ja Tekniikkaralliin valmentajana. Valmentajana olen kannustava ja kiinnostunut. Pidän huolta, että kaikilla olisi mukava tulla treeneihin ja jokainen oppisi aina jotain uutta.
Kokemus ja koulutus: Olen valmentanut uinnin parissa puoli vuotta. Olen myös uinut kilpaa 5 vuotta. Valmennuskokemukseni kattaa kaiken aloittelijoista kilpauimareihin, ja olen toiminut sekä tekniikkavalmentajana että kilparyhmien valmentajana.
Valmennusfilosofia: Valmennuksessani yhdistyvät tekninen osaaminen ja tsemppaamisen ilmapiiri. Minulle on tärkeää, että kaikki saavat treenata aina hyvällä mielellä ja tietäen sen että valmentaja auttaa kyllä.
Jotain hauskaa/persoonallista minusta: Uimavalmennuksen ohella käyn koulussa ja harrastan aktiivisesti freestylemelontaa, koskipujottelua ja koskikrossia maajoukkue tasolla. Minuun saattaakin törmätä usein uimahallin salilla, jossa harjoittelen aina talvikauden aikana.
Anni-Maria Laakso
Elisabeth Salm
Olen Betty ja toimin Kolmosaallon valmentajana. Koen olevani omistautunut, tarkka ja määrätietoinen valmentaja. Olen suunnitelmallinen ja katson tarkasti, mitä jokainen harjoitus tuo mukanaan - ei vain määrän vaan myös laadun suhteen.
Pidän harjoituksissa jäntevää rytmiä ja korostan teknisesti puhdasta suoritusta, mutta samalla kannustan uimareita haastamaan itseään. Kilpailuihin valmistautuessani varmistan, että uimarini ovat henkisesti ja fyysisesti valmiita kohtaamaan kilpailutilanteen, painottaen starttien, käännösten ja loppusprinttien tärkeyttä. Mielestäni toimintani heijastaa syvää rakkautta lajia kohtaan, ja intohimoni näkyy siinä, miten sitoudun jatkuvaan oppimiseen ja uimareiden kehitykseen. Olen itse harrastanut kilpauintia kokonaisuudessaan 12 vuotta sekä Suomessa että Virossa, jonka sekaan mahtuu myös muutama vuosi räpyläuintia. Olen todella kiinnostunut ihmisen fysiikasta ja siksi muun muassa salilla käyminen on minulle tärkeää ja tavoitteellista. Tykkäänkin vinkata omille uimareille omia harjoituksia ja oivalluksia saliharjoittelun puolella. Lukion aikana harrastin tavoitteellisesti myös fitness-urheilua muutaman vuoden aikana, jonka jälkeen päätin kuitenkin lopettaa ja keskittyä uintiin 120%. Salilla käymisen lisäksi tykkään lukea kaikenlaista kirjallisuutta sekä viettää aikaa kavereiden kanssa. Valmistuin kesällä 2024 venäjän kielen aineenopettajan kandidaatiksi. Tällä hetkellä opiskelen Jyväskylän yliopistossa neljännettä vuotta eli maisterivaiheessa ollaan! Olen valmentanut kilpauinnin parissa noin 8 vuotta tähän mennessä. Olen käynyt Uimaliiton 1. ja 2. tason koulutukset. Olen suorittanut myös Virossa useita valmentajakoulutuksia ja olen osallistunut erilaisiin seminaareihin. Valmennuskokemukseni perustuu tekniikkarallista kansalliselle tasolle asti. Aina silloin tällöin osallistun valmentamiseen ja ohjaukseen myös kurssien puolella. Kolmosaallon valmennusfilosofia keskittyy kunnioitukseen, vapauteen ja vastuuseen, joiden avulla uimareita rohkaistaan asettamaan itselleen tavoitteita ja harjoittelemaan niiden saavuttamiseksi. Valmennuksessa painotetaan teknistä kehitystä, vauhtiharjoittelua ja omien oivallusten tekemistä kisapalautteen avulla. Tavoitteena on luoda turvallinen, innostava ympäristö, jossa uimareilla on vapaus kokeilla uusia asioita ja valmentajan tuki auttaa heitä kehittymään kohti IKM-kisoja. Uimarit oppivat myös kantamaan vastuuta omasta harjoittelustaan ja tukemaan toisiaan. |