VäreetVäreet on ryhmä 8-10-vuotiaille kilpauinnin aloittajille, jossa opitaan kilpauinnin saloja. Ryhmän tavoitteena on antaa lapselle käsitys kilpauinnista ja siitä, mitä uintiharrastus pitää sisällään. Treenejä on kaksi kertaa viikossa ja ryhmässä on lisäksi mahdollisuus osallistua seuran omiin kilpailuihin. Suuri osa ryhmän harjoituksien sisällöstä perustuu paikallaolijoiden määrään, joten poissaoloista on ilmoitettava mahdollisimman ajoissa jollekin ryhmän valmentajista. Väreiden harjoituksissa opitaan paljon eri uintitekniikoista, käännöksistä ja starteista. Kauden aikana kehitetään fyysisten taitojen lisäksi myös monia lapselle tärkeitä elämäntaitoja, kuten ryhmässä toimimista, kaverien kannustusta ja tavoitteellisuutta. Toisena tavoitteenamme on siis opettaa mahdollisimman laajasti erilaisia sosiaalisia ja psyykkisiä taitoja, joita uimari voi hyödyntää tulevaisuudessakin. Taitoja opetamme uinnin lomassa leikein ja tehtävin, jotta oppiminen olisi kaikille mahdollisimman hauskaa. Haluamme myös luoda ryhmän toiminnalla uintiharrastuksesta turvallisen paikan uimarille, missä voi olla oma itsensä. Se meiltä onnistuu kasvattamalla ryhmähenkeä, tunnistamalla jokaisen uimarin vahvuudet ja pitämällä huolen, että kaikki pääsevät mukaan toimintaan. HARJOITUSAJAT Kevät 2024Tiistai: 19-20 uinti (extra) Keskiviikko: 18-18.30 jumppa; 18.45-20 uinti Sunnuntai: 14.15-14.45 jumppa; 15-16.30 uinti VALMENTAJATVastuuvalmentaja: Juuli Kinnunen (juulibeata@gmail.com) Anni-Maria Laakso Ryhmän infosivu: https://jyvaskylanaalto-vareet.blogspot.com |