Haetaan vapaaehtoistoimijaa allassihteeristöön

01.08.2018

Swimming Jyväskylä järjestää vuositasolla kymmenkunta eritasoista uintikilpailua. Kilpailukategoria vaihtelee seuran järjestämissä kisoissa siis seuran omista, aamuvuorolla käytävistä, kilpailuista aina SM-kilpailuihin. Kilpailujen hyvä järjestäminen vaatii osaavien henkilöiden työpanosta, ja siksi kaikkien uimareiden vanhempien ja muiden vapaaehtoisten panos toiminnassa on erittäin tärkeää.

Nyt kilpailutoiminnan hermokeskukseen, sähköiseen ajanottoon, haetaan pikaisesti mukaan uusia vapaaehtoisia sähköisen tulospalvelun tehtäviin apuja, laadukkaan kilpailutoiminnan jatkumisen takaamiseksi. Tarve on pikaisesti ainakin yksi henkilö. Tehtävään on luonnollisesti tarjolla koulutus, opastus ja tuki. Mitään ei tarvitse tehdä yksin, vaan apua on aina saatavilla. Hommat pyritään tekemään aina yhteistyönä.

Sähköinen ajanotto:

Ajanottotehtävät ajoittuvat pääosin kilpailupäiville. Yleensä yhdessä muun kilpailuhenkilöstön kanssa rakennetaan kilpailuajanottolaitteisto kilpailuja varten valmiiksi edellisenä iltana ja viimeistellään se aamulla ennen kilpailuja. Kilpailujen aikana olet vastaamassa yhdessä muiden ajanoton henkilöiden kanssa sähköisen ajanoton sujuvuudesta ja toimivuudesta.

Olet soveltuva tehtävään, jos:

- Osaa toimia tietokoneiden kanssa kohtuullisesti

- Olet kiinnostunut kilpailutoiminnasta

- Toimit täsmällisesti ja tarkkaavaisesti

Sähköisen ajanoton tehtävissä tarvitaan myös jonkinasteista keskittymis- ja paineensietokykyä pitkien kilpailupäivien aikana.

Jos haluat seurata seuran järjestämiä kilpailuita "läheltä", tutustua lapsesi harrastamaan lajiin lähemmin ja nähdä kilpailujen tulokset ennenkuin ne ovat internetissä, niin lähde mukaan mielenkiintoisiin ja todella tärkeisiin tehtäviin Swimming Jyväskylän kisatoiminnan parissa. Olet tervetullut!

Lisätietoja: Mikko Lampi, mikko.lammikko(at)gmail.com


22.03.2024Maaliskuun kuukausitiedote
19.03.2024Aalto Winter Games 9.-10.3.
04.03.2024Kesää kohden upea mahdollisuus kohentaa uimataitoa!
27.02.2024Taitouinnin 4th Belgian Wolf Cup
08.02.2024Helmikuun kuukausitiedote
04.01.2024Tammikuun kuukausitiedote
20.12.2023Jyväskylän Merkkikisat 16.12.
20.12.2023Seuran joulujuhla vietetty
12.12.2023Mitalisadetta taitouinnin Teknisten Taitojen Mestaruuskilpailuissa
12.12.2023Joulukuun kuukausitiedote

Siirry arkistoon »