Finn Cup 1 uutinen 28.1.

02.02.2023

Uimahyppääjien kisastartti vuodelle 2023 oli Kokkolassa järjestetyissä FinnCup 1 kilpailuissa 28.1. Aallolta kisoihin lähti 10 hyppääjää Esikilpa- ja Kilparyhmistä. Osa heistä on jo kokeneita FinnCup konkareita ja osa oli ensimmäistä kertaa kisaamassa. Kutkuttavaa jännitystä oli siis ryhmässämme ilmoilla.

Kilparyhmäläisistä viisi oli yltänyt tasokorotukseen viime vuoteen verrattuna, eli kilpaili nyt vaativammalla tasolla. Aallon hyppääjiä kisasikin sekä taso ykkösellä, kakkosella että kolmosella. Ahkeran treenaaminen näkyi myös kisahypyissä, etenkin kilparyhmäläiset lähtivät tekemään näissä Kokkolan kisoissa uusia, vaativampia hyppyjä.  

Kokemusta, onnistumisia ja menestystä saatiin kisoista kotiintuomisina. Eulinka Mosina hyppäsi tason 1, 1m yleisessä sarjassa voittoon pistein 103,80 ja Robert Nyman taas tason 2, 3m yleisessä sarjassa toiseksi pistein 123,30. Isot onnittelut Eulingalle ja Robertille mitaleista! Kova saavutus oli myös se, että kaikki kisoihin osallistuneet kilparyhmäläiset rikkoivat oman tasonsa rajan.

Kuvia ja -videoita kisoista sekä muutenkin Aallon hyppytoiminnasta ja -tunnelmista löydät instasta (@divingjyvaskyla) sekä TikTokista.

Kuva1.jpgKuva2.jpg

27.11.2023Syyskokous 11.12. esityslista ja ennakkomateriaalit
17.11.2023Marraskuun kuukausitiedote
17.11.2023Vähävaraisten tukirahasto - hae tukea 6.12. mennessä
15.11.2023KLL-kisijen 1.11. tulokset
14.11.2023Pomppukrokojen isänpäivätreenit
10.11.2023Syyskokous
25.10.2023Kurssitoiminnan palautekyselyn tulokset
06.10.2023Lokakuun kuukausitiedote
04.10.2023Varainhankinta Aallossa
04.10.2023Aaltolaiset innokkaina Keljon Prisman inventaariotalkoissa

Siirry arkistoon »